Jyrkin kuulumiset Levin leiriltä

Nopsa on käynyt hiihtämässä ensilumen leirillä jo noin kolmekymmentä vuotta. Levi on paikkana ollut puolet tästä ajasta. Nyt mukaan lähti 21 urheilijaa/huoltajaa. Nuorimmat olivat kymmenen ikäisiä. Latuja oli tällä kertaa yli seitsemänkymmentä kilometriä ja ne olivat erittäin hyvin hoidettuja. Kaikki sujui käsikirjoituksen mukaan ja nuoret tekivät hyviä ja järkeviä harjoituksia.

Vanhempi väki allekirjoittanut mukaan lukien sortui kuitenkin leireilynperisyntiin. Sitä kutsutaan kilometriahneudeksi. Heti ensimmäisenä päivänä piti saada kilometrejä alle paljon. Ja enemmän kuin kaveri, se on sanomattakin selvää. Itse lähdin Lotta Lepistön ja Emilia Myllykosken matkaan. Lenkki otti lujille ja kostautui myöhemmin.  Onneksi en mennyt Kirsin Helèinin (ent. Perälä ) peesiin, kun hän lykki vetoja niin, etteivät edes sauvat kestäneet. Olisin varmaan jäänyt ladulle. Mutta leirin loppuosalla nähtiin aamupalalla huonosti käveleviä muitakin varttuneita. En siis ollut ainoa, joka ei opi virheistään vaan vuosi vuodelta toistaa ne.

Kuitenkin leirin pääasia eli nuoret tekivät hyvän ja järkevän vauhdin- ja matkanjaon. Tekniikkaa harjoiteltiin ja kuvattiin. Viimeisenä päivänä oli vuorossa pitkä lenkki. 10-15 vuotiaat Lisa, Leo, Emilia, Juho, Pinja, Aino hiihtivät peräti 31 kilometriä. Haluja olisi ollut vielä pidempäänkin, mutta vetäjä Mika Kallio lopetti lenkin. Liekö itse väsynyt pitkään sauvomiseen. Lisa jatkoi kuitenkin vielä kuusi kilometriä ja illalla osa kävi verryttelylenkillä ja osa lähti laskettelemaan. Vanhemmat juniorit , Sanni, Markus, Frans sekä Fanni hiihtivät yli 40 km.

Lopuksi vielä kiitokset Asko Mäkirannalle joka organisoi leirin ja jaksoi kuskata hiihtäjiä monta kertaa päivässä ladulle. Välillä jopa 15 minuutin välein riippuen , mitä kullakin ohjelmassa oli.

Jyrki ” nytsattuujokapaikkaan ” Lepistö

Ilkka Herrala Nopsan puheenjohtajaksi

Ilkka Herrala valittiin Nopsan uudeksi puheenjohtajaksi 21.11 pidetyssä syyskokouksessa. Nopsaa 24 vuotta ansiokkaasti johtanut Seppo Välimäki jää johtokunnan jäseneksi ja talousvaliokunnan puheenjohtajaksi tukemaan Ilkkaa uudessa tehtävässä.

Johtokuntaan valittiin Sepon lisäksi seuraavkasi kaksivuotiskaudeksi Asko Mäkiranta (hiihtojaoston pj), Mauri Granholm ja Jori Lope (yleisurheilujaoston pj). Tulevan vuoden johtokunnassa jatkavat vanhoina jäseninä Mika Kallio (valmennusvaliokunnan pj), Mari Fabig (naisjaoston pj) ja Marita Salmio. Nuorisovaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Marja Kallio ja kuntoliikuntatoiminnasta vastaavat Mari Fabig ja Marita Salmio 

Tuomas Seppänen vuoden yleisurheilija

Yleisurheilukausi huipentui su 19.11. palkitsemistilaisuuteen (ks. valokuvalinkki alla). Paras yleisurheilija ja heittäjä Tuomas Seppänen,  EYOF:n 5. sija ja 2 x SM-kulta Oskari Lahtinen,  paras pikajuoksija + SM-pronssi Eemeli Välimäki, T14 kuula SM-joukkuepronssi Charlotta Pettersson ja Nelli Vihtalahti,   Niklas Erkintalo kestävyysjuoksija,  Paula Vihtalahti hyppääjä,  Jenni Lope ottelija,  sisu-urheilija Ilmari Välimäki,  vuoden kehittyjä Annika Mäenpää, aktiiviset sisu-urheilijat Sanni-Maria Mäkelä ja Aino Manner.

Valmentajat ja ohjaajat:   Mari Fabig, Ilkka Herrala, Petri Jussila, Tanja Järvenperä, Anneli Kiuru, Juha Lahtinen, Jenni Lope, Jori Lope, Juha Mäenpää, Seija Mäkitalo, Mikko Pakkasela, Maritta Setälä, Jenni Walli, Veli-Pekka Vihtalahti, Maarit Viitanen, Tommi Viitanen, Seppo Välimäki ja Timo Välimäki.

Esa Kohtamäen ottamat valokuvat tilaisuudesta:

https://photos.google.com/share/AF1QipMrdpDunVsAL08M3odxFar9ccahABoDwBS-Ob_itIh_QQWXBjBMgQ8054MpbofLLQ?key=cmxmbTZxWXFSMS16UGh3T0ZucWpVTDVqc3hvbld3

Avoimet hallikisat Karhuhallissa

Hallikausi polkaistiin käyntiin lauantaina 11.11. Karhuhallissa. Osanottajia oli paljon – lähes 200!  Kultaisella mitalilla palkittiin Sakarja Koivisto P9 600m, Jimi Salo P9 keihäs, Aada-Olivia Oksanen T11 60m, Aino Manner T15 seiväs ja Sanni-Maria Mäkelä T15 kuula. Hopealle ylsivät Mikael Heikkilä P9 600m, Susanna Hakala T9 600m, Sanni-Maria Mäkelä T13 keihäs ja Ronja Räsänen T15 seiväs. Pronssinen mitali; Elias Ruusuvuori P9 40m, Joakim Kujala P9 keihäs, Nuppu Willman T11 pituus, Oliver Ovaskainen P11 korkeus, Juho Kallio P11 keihäs ja Pritne Lember N17 150m.  150 metrillä Samuli Losoi  kellotti hyvän ajan 17,54.  Pritnen hallikauden avaus 60 metrillä kulki ajassa 8,34.

Kaikki tulokset:   http://www.kilpailukalenteri.fi/?cs=18&nid=20861

Urheilukoulun syysloma

Pääsääntöisesti ohjaajat perheineen viettävät syyslomaa, joten urheilukoulukin on tauolla, ellei ryhmäkohtaisesti (esim. P10-12) ole toisin sovittu. Lisäksi Karhuhalli on koko ensi viikon pois urheilukäytöstä, joten perjantain lajiharjoituksiakaan ei pidetä. Aktiivista syyslomaa kaikille joka tapauksessa!

Koko perheen retki retkeilyreitillä

Koko perheen retki Torajärven laavulle järjestetään sunnuntaina 22.10.

Yhteislähtö Urheilutalolta klo 14.00. Tulet laavulla klo 14.30-16.30. Erilaisia reittivaihtoehtoja, myös esteettömiä reittejä.

Ota joko omat eväät mukaan tai laavulta voit ostaa makkaran ja mehua eurolla.

Tervetuloa ulkoilemaan koko perheen voimin!

Esite

SM-moniottelut, Hyvinkää ja Riihimäki

SM-moniottelut kisattiin 9.9.-10.9. Hyvinkäällä ja Riihimäellä. N19 sarjan 7-ottelussa Janina Laine oli 1.päivän jälkeen yhdeksäs pistein 1917. Seuraavilla lajituloksilla; 100m aj 19,46, korkeus 145, kuula 8,39 ja 200m 28,69. M17 sarjan 10-ottelussa Hermanni Haaparanta sai viidestä lajista pisteitä 2342 (sija 20). Hermannin tulokset; 100m 12,67, pituus 5,50, kuula 8,86, korkeus 151 ja 400 metriä 56,94. Janinan toisen päivän tulokset; pituus 477, keihäs 25,32 ja 800m 2.53,88. Ottelun loppupisteet 3227 ja sijoitus 11. Hermannin sunnuntain tulokset; 110m aj 18,01, kiekko 27,80, seiväs 260, keihäs 38,03 ja 1500m 5.11,94. Kahden päivän kisaurakka toi pisteitä 4457 ja tuloslistaan kirjattiin 16 sija.

Hiihtoasut tilaukseen

Nopsan hiihtoasutilaukset tulevalle kaudelle tulee tehdä 25.9. mennessä. Asujen kuosi säilyy ennallaan. Sovitustilaisuudet ovat hiihtokoulun yhteydessä to 14.9. klo 18.00-19.00 Kankaan koululla ja tiistaina 19.9. klo 17.15 alkaen Kirkkokalliolla. Lisätietoja Maritalta p. 040 7073478

Kakkossija Mega-sarjan finaalissa, hyvä Nopsa!

Nopsan nuoret saavuttivat hienon hopeasijan Seuracupin Mega-sarjan finaalissa Alajärvellä. Tämä on todella komea suoritus koko joukkueelta.  Ja kun tiedetään mitä terveysongelmia urheilijoilla kauden aikana on ollut!  Nopsan hopeapisteet 353,5, kun voittaja Pyhäselän Urheilijat sai 380.  Kolmanneksi sijoittui Laitilan Jyske pistein 339. Kisa oli erittäin tiukka ja tasainen, mutta Nopsan urheilijoiden hyvät suoritukset toivat lopulta mainion tuloksen. Voittoihin ylsivät Niklas Erkintalo P15 2000 m:llä, 6.29,86 ja Ilmari Pakkasela P11 pituus, 404. Hopeaa pokkasivat Asseri Välimäki, M17 200m 23,72 (PB) ja Leevi Vihtalahti M17 pituus, 582. Pronssisijoja tuli peräti 7. Aino Manner T15 1000m kävely 5.06,94, Nuppu Willman T11 1000m 3.33,30, Aada-Olivia Oksanen T11 pituus, 413, Petteri Vihtalahti P13 korkeus 145, Leo Fabig P11 150m 22,92, Sakarja Koivisto P11 1000m 3.33,25. Nämä kaikki ennätystuloksin. Bettina Heikkilä heitti myös pronssia T13 moukarissa tuloksella 26,84. Aivan mitalisijojen tuntumassa olivat Juho Kallio P11 keihäs 29,09, Pritne Lember N17 200m 27,70, Nora Riitaoja T15 80m aidat 13,43 ja Ada Mäkinen T15 seiväs 210. Kisassa lähes kaikki tekivät ennätyksiään ja taistelivat seuran väreissä erinomaisesti. Myös monet nuoret urheilijat olivat Piirifinaaleissa vahvasti mukana ja näin varmistamassa Nopsan pääsyn valtakunnalliseen finaaliin. Järjestäjien puolesta Nopsan tsempparina palkittiin Ilmari Pakkasela. Kaikki tulokset löytyvät  tästä.