Viikonloppuna päästiin ensimmäistä kertaa hiihtämään kunnon talvisessa säässä Satakunnassakin. Juniorcup ja HS-cup kilpailtiin Sastamalassa ja Nopsalaisilla oli kotiintuomisina useampia mitaleita. Kultaa voittivat Ada Mäkinen (N15), Salomon Koivisto (M16)  ja Lisa-Sofie Fabig (N16). Hopeasijalle hiihtivät Susanne Koivisto (N7) ja Emilia Helmi (N11) ja pronssille Juho Kallio (M11), Leo Fabig (M12) ja […]

Satakunnassa vielä odotellaan kunnon hiihtokelejä, vaikkakin Pomarkussa on päässyt jo jonkin aikaa hiihtämään mukavissa olosuhteissa. Keski-Suomesta alkaen alkaa lunta olemaan niin, että kisakausi on pääsemässä vauhtiin. Suomen Cupissa Nopsalaisvärejä edusti Sanna Markkanen Vuokatin sprinteissä jo lokakuulla, sen jälkeen ei kisoja juuri ole kierretykään. Tapaninpäivänä Kati Venäläinen kilpaili Puijolla sijoittuen naisten […]

Nopsa on käynyt hiihtämässä ensilumen leirillä jo noin kolmekymmentä vuotta. Levi on paikkana ollut puolet tästä ajasta. Nyt mukaan lähti 21 urheilijaa/huoltajaa. Nuorimmat olivat kymmenen ikäisiä. Latuja oli tällä kertaa yli seitsemänkymmentä kilometriä ja ne olivat erittäin hyvin hoidettuja. Kaikki sujui käsikirjoituksen mukaan ja nuoret tekivät hyviä ja järkeviä harjoituksia. […]

Nopsan hiihtoasutilaukset tulevalle kaudelle tulee tehdä 25.9. mennessä. Asujen kuosi säilyy ennallaan. Sovitustilaisuudet ovat hiihtokoulun yhteydessä to 14.9. klo 18.00-19.00 Kankaan koululla ja tiistaina 19.9. klo 17.15 alkaen Kirkkokalliolla. Lisätietoja Maritalta p. 040 7073478