Rauhaisaa joulun aikaa & vauhdikasta uutta vuotta 2019

Noormarkun Nopsa kiittää jäsenistöään ja sidosryhmiään aktiivisesta ja hedelmällisestä yhteistyöstä kuluneena vuonna sekä toivottaa tunnelmallista joulua ja rauhaisaa yhdessäoloa omien läheisten parissa.

Vuosi 2019 siintää jo silmissä toiminnallisine tavoitteineen ja urheilullisine unelmineen, joten toivotamme onnea myös niiden toteutumiselle.

Urheilukoulu, hiihtokoulu ja liikkari palaavat normaaliin arkirytmiin taas loppiaisen jälkeen, eli samaan aikaan muiden koulujen kanssa. MyClubissa ilmoitellaan yksittäisistä tapahtumista sillä välin. Liikunnallista loma-aikaa ja ahkeraa reippailua raikkaassa ulkoilmassa kaikille, kunhan kinkut on ensin saatu paistettua ja syötyä

Samankaltaiset artikkelit