Nopsa kakkoseksi Pohjola Seuracupin piirikisassa Kankaanpäässä
Nopsan juniorit tekivät tasaisen varmaa jälkeä eilen illalla Kankaanpäässä käydyssä Pohjola Seuracupin 1. piirikisassa. Kokonaispisteet 12488 riittivät selkeälle kakkospaikalle Satakunnan piirissä Porin Yleisurheilun viedessä voiton pistein 13135 ja Vammalan Seudun Voiman sijoittuessa kolmanneksi pistein 11746. Nopsalta puuttui osallistuja ainoastaan T15-sarjan seiväshypystä kaikkien muiden lajien tuotua seuralle pisteitä parhaan nopsalaistuloksen perusteella moniotteluiden pistetaulukosta laskemalla. Koska samaa taulukkoa käytetään kaikenikäisille tytöille ja pojille, suurimmat pisterohmut löytyvät yleensä M17-sarjasta. Nopsalaisista tämä kunnia osui tällä kertaa Ilmari Pakkaselalle, jonka henkilökohtainen 200 metrin ennätysaika 25,49 toi seuralle 647 pistettä. Vastaavasti T11-sarjan pituushypyn myöskin ennätystuloksellaan 4,21 voittanut Julia Sjöholm sai kerättyä 308 pistettä.
Nopsan tavoitteena on luonnollisesti tänäkin vuonna selviytyä mukaan ja taistella hyvistä sijoituksista suurten kaupunkiseurojen eli C-sarjan valtakunnallisessa finaalissa Vaasassa syyskuun 2. päivänä. Siellä pisteet määräytyvätkin 16 finaalijoukkueen välillä lajisijoitusten perusteella, joten 11- ja 17-vuotiaatkin ovat keskenään ihan samanarvoisessa asemassa. Se on monena vuonna toiminut Nopsan eduksi, mutta tänä vuonna P11-sarja muodostuu jonkinmoiseksi haasteeksi. Eilenkin meillä oli mukana vain kolme tähän ikäluokkaan varsinaisesti kuuluvaa poikaa, eikä heitä isommin jäänyt reservin puolellekaan. Toivottavasti tämä ei muodostu pysyväksi tilanteeksi, koska se siirtyy ajan kuluessa ylöspäin seuraavinkin sarjoihin. Otetaan siis yhteiseksi tavoitteeksemme saada lisää poikia monipuolisen ja muitakin urheilulajeja tukevan yleisurheiluharrastuksen pariin.
Nopsalaisten tulokset: https://drive.google.com/file/d/1ZkSrOveaia81hkHa4u6BdC32_ETZ8M7w/view?usp=drive_link