258 osallistujaa Porin Hippo-kisoissa

Nopsa on aiemmin tänä vuonna järjestänyt jo Hippo-hiihdot Kirkkokalliolla helmikuun lopussa ja Hippo-kisat Noormarkun urheilukentällä heinäkuussa, vaan ei kahta ilman kolmatta. Tiistai-iltana 5. syyskuuta Porin stadion täyttyi taas innokkaista Hippo-kisailijoista huoltajineen, kun Nopsa yhteistyössä Länsi-Suomen Osuuspankin kanssa oli vielä kertaalleen houkutellut Hipon paikalle viihdyttämään lapsia ja innostamaan heitä yleisurheilun pariin. Ilmoittautuneita oli 289, ja kisaamaan asti löysi tiensä 258 osallistujaa. Palkintopallille oli siis kova tunku, mutta vain harvat sinne pääsivät mitalia vastaanottamaan. Kenenkään ei silti tarvinnut palata kotiin tyhjin käsin, sillä kuparisen osallistumismitalin saivat kaikki kaulaansa ennen stadionilta poistumistaan.

Nopsan urheilijoista Eelis Aarnisalo voitti P6-sarjan 40 metrin pikapyrähdyksen ajalla 8,06. Isla Ranne pinkaisi samalla matkalla T6-sarjan kolmanneksi ajalla 8,61. P7-sarjassa Juho Tervamäestä leivottiin tuplamestari 60 metrin nopeimmalla ajalla 11,18 ja pisimmällä kuulan pukkauksellaan 4,65. T7-sarjassa Vilma Jaakohuhta työnsi kuulassa toiseksi tuloksella 3,21. T8-sarjan 60 metrillä pronssipallille pinkoi Venla Tamminen ajalla 10,69 ja kuulantyönnössä korkeimmalle korokkeelle kapusi Eevi Pirttinen 4,68 metrin kaarellaan. Leo Joensuu kahmi mitaleja kahdestakin sarjasta vieden nimiinsä P8-sarjan kuulantyönnön mestaruuden tuloksella 5,92 ja hopeamitalin 60 metrin ajallaan 10,39. Värisuora täydentyi P9-sarjan pituuden pronssileiskauksella 3,33. P9-sarjan 60 metrillä pronssille viiletti Hugo Vuorijää ajassa 10,03. Samassa ikäluokassa nopsalaistytöt putsasivat pituushypyssä koko palkintopöydän: Ilona Poussulle kultaa 3,67, Isella Hakalalle hopeaa 3,42 ja 8-vuotiaalle Eevi Pirttiselle pronssia 3,34. Saman sarjan 60 metrillä Ilona ja Isella jatkoivat mitaliputkeaan vielä kaksoisvoitolla ajoin 10,06 ja 10,18. T10-sarjassa Henna Tamminen haali hopeaa niin 60 metriltä ajallaan 9,88 kuin pituuspaikaltakin tuloksella 3,53.

Porin Hippo-kisojen tulokset: https://drive.google.com/file/d/183HPO4afY-kKv6f24YIv7oDg4J_A4IOO/view?usp=drive_link

Eevi Pirttinen Nopsan paidassaan pinkoi T8-sarjan 60 metrillä neljänneksi ja voitti kuulantyönnön. Täydennykseksi hän vielä varmisti Nopsalle kolmoisvoiton T9-sarjan pituushypystä.

Samankaltaiset artikkelit